Minusta...
Olen Nina Nieminen os. Sipiläinen. Olen kotoisin Lahdesta ja nykyisin asun perheeni kanssa Sysmässä. Perheeseeni kuuluu aviomies Tuomo ja lapset Tuomas (1984), Laura (1986) ja Venla (1991). Perheyrityksemme on Sysmän Lasityö.


Koirahistoria:
Koirat ovat kuuluneet aina elämääni. Ensimmäisen koirani sain kymmenvuotislahjaksi 1975, Saksanpaimenkoira Red Spark Seero:n. Seeron oli kasvattanut Anna-Liisa Räkköläinen. Seero oli ilonamme kymmenen vuotta. Seero oli ihana, viisas ja oppivainen. Alussa Seeron kuljetukseen käytin Silver Crossin lastenvaunuja, joita työntelin pitkin Lahden katuja. Seerolla ei ollut vielä rokotukset voimassa, joten pitihän sen jotenkin mukana kulkea... Jostain kumman syystä keräsimme outoja katseita.

Seeron kuoltua oli elämässäni seitsemän koiratonta vuotta. Seuraavaksi koiraksi tuli Markku ja Tarja Santamäen kasvattama Kultainen Noutaja Reflect Luna, kutsumanimeltään Otto. Otto tuli elämäämme Venlan ollessa vuoden vanha, vuonna 1992. Otto oli hyvin persoonallinen koira ja aina mukana joka paikassa. Oton mielipuuhaa oli kivien pyörittäminen kotipihaan tassuillaan ja vahtia niitä tuntikausia.

Puoli vuotta Oton kuoleman jälkeen otin Beedan ja kahdeksan kuukauden päästä siitä Bumban. Beeda ja Bumba on sisarukset, niiden äiti oli Landseer Manta ja isä oli Nöffi Paroni. Beeda ja Bumba elävät ja voivat hyvin. Ne ovat ihanteellinen yhdistelmä tipsujen kanssa.

Eräänä aamuna olin lenkillä, kun naapurin Tiibetinspanieli Hani juoksi tiellä aamuhämärissä ja tuli suoraan syliini ja sydänmeeni. Hanin pennuista valitsin Jambon ja Jambon kaveriksi meille muutti Mandi. Salaa vuotta myöhemmin muutti sitten Sandra. Kasvattaja väitti, että Sandrasta tulisi hyvä näyttelykoira, mutta minä sanoin etten mene ikinä näyttelyihin... Enpä olisi arvannut, että näyttelyistä voisi tulla elämäntapa!

Koirat ovat minulle lemmikkejä ja elämäntapa. Tulevaisuudessa ei ole tarkoituksena perustaa kenneliä, mutta yksi ja todennäköisesti ainoa pentue on meille syntynyt 2007. Mandin ja Jambon pennuista kotiin jäi Tuutikki ja Töppö.

Seuraavaksi ostin näyttelykoiraksi Fernandon, joka onkin nuoresta iästä huolimatta pärjännyt jo loistavasti! Fernandolle pitää seuraa oma tytär Fanni, jota Ferkku pitää kuin kukkaa kämmenellä. Mukana menossa on hännänhuippuna Ferkun pikkuveli Moto-Moto...

   


<< Index